Wednesday, January 31, 2007

Asian vakavuudesta

Lauantai-iltana istuskelin parin seireeniaktiivin sekä ison joukon muita KY-aktiiveja kanssa Publixissa, vai mikä se nyt nykyään onkaan. Seireenijutut puhuttivat, kuten ne usein tapaavat tehdä, ja naureskeltiin hyvässä hengessä muistellen menneitä tapahtumia. Silloin joku seurueen miehistä tokaisi puolileikillään, että mitähän muut naisjärjestöt sanoisivat, jos näkisivät, miten me heitetään asioista läppää ja millä vakavuuden asteella me asioita tehdään.

Seireenien suunnitelmissa ja toiminnassa on kerhon perustamisesta lähtien ollut tärkeänä pointtina se, että pilke pidetään silmäkulmassa koko ajan. Eikö se totuus kuitenkin ole, että harvemmin maailma synkistelemällä paranee? En siis väitä, ettei asiamme olisi vakava, mutta ei sen ajamisen totista puuhaa tarvitse olla. *Pilk pilk* Ja mun mielestä seitsemän kuolemansynnin perään voisi surutta kahdeksanneksi lisätä itsensä liian vakavasti ottamisen muutenkin.

Sitten aina perinteiseen ”Seireenit mediassa”-nurkkaan! Tarkkaavaisimmat ovat jo varmasti huomanneet, että tämän päivän Hesarin välissä tulleessa Koulutusliitteessä mainitaan tuo opiskelijamaailman biletaivaan kirkkain tähti: Seireenien pikkujoulut! Maininta löytyy sivulta 17 ja kiitokset tästä lähtevät suuntaan Ville H., 2. vuosikurssi. Niin sitä pitää.

Eipä tässä tällä kertaa taas muuta, nähdään kokouksessa 7.2. klo 16-18 (Johto Café). Ja tuokaa niitä paitoja!

-minna

Sunday, January 28, 2007

Moikkis Seireeni-sisarkuntamme!

Uudessa tj:n roolissa ajattelin, että ois mullakin pari hassuu fotoa meidän uutukaiseen blogiimme lisätä ja vähän kertoo tarinoita niiden takaa eli millasta on ollut valmistella meidän tapahtumia.

Yks viime syksyn hiteistä oli totta kai meidän järjestämä HyväntekeväisyysGaala!!!! Oli ihan mahtavaa eikä kukaan voinu ikinä uskoo et onnistuu niin hyvin!!! Kiitos tytöt! (Annoin itseni nyt tytötellä teitä mutta ehkä annatte anteeks..) Saatiin tosi hyvää palautetta illasta ja meiltä toivottiin lisää vastaavia tapahtumia KY:lle.

Eli kyseessähän oli etkot KYL-kuntikselle, ja gaalan ohjelmassa oli pari puheenvuoroa tärkeästä jutusta eli hyväntekeväisyydesta ja esim. siitä miten meidän koulutuksella voi päätyä tekemään niitä hommia. Lotta Backlund saatiin juontamaan, Odysseus'06 soittamaan letkeitä levyjä (kiitos!) ja saatiin aikaseks varteenotettava (no okei, tosi hiano!!) muotinäytös, jossa esiteltiin nuoria suomalaisia suunnittelijoita. Kaiken kruunas tajuttoman hyvin onnistunut huutokauppa, johon saatiin huudettavaks useita ravintola-illallisia ja melkosen bling bling baari-iltoja! Ilta oli supa hauska kaiken kaikkiaan ja Seireeni-hallitus'07 ottaa uusiksi tämän kaiken tavalla tai toisella! Oottakaa vaan, ja Tervetuloa mukaan. (Prkl, luulin et mul oli miljoona hyvää kuvaa siltä illalta mut ne olikin kaikki otettu mun kaverin kameral, ja eihän mulla niitä ollutkaan... Tsori. Aina ei voi onnistuu. )

Uus yritys:
Seuraava järkkäämämme ilta oli Seireeni-pikkujoulut, jossa syötiin ja etenkin juotiin hyvin, laulettiin ja seurattiin ah-niin-ihania ohjalmanumeroita. Kuvat kertoo paremmin..



Alotettiin siis ilta vuosikokousella, ja kuten kuvasta näkyy niin me osataan nauttii elämästä! Aina kannattaa vähän kilistellä kun on pienempikin aihe. Mut anyways, pikkujouluihin



Ruoka on oikeesti aina meidän jutuissa ekstra-hyvää :) Voi myös johtua siitä, että tykätään hyvästä ruoasta...paljon. Ja ai niin, haluttiin pitää pikkujoulut vähän hienompana tapauksena niin pukeuduttiin pikku-mustiin. Se vaan on NIIIIN paljon hienompaa ja siistimpää aina tällätä kunnolla. Trust me.



Kruunattiin tottakai uus Odysseus'07 Jorma Kaista!!! Huomatkaa ammattitaidolla tehdyt viitta, missinauha, rintamerkki ja kruunu. Ei mistään Tiimarista. Ja uudet KUJ:in pojat, jotka kiltisti tarjoili meille koko illan ja huolehti nestetasapainostamme, esitti tanssin. (!) Kiitokset pojille! Myös KYL:lin kvartetti kävi laulamassa, ja tytöt suli ihan kokonaan. Ja Riku alias Odysseus'06 piti puheen naiselle! Kiitos!




Oli viel ihan pakko laittaa kuva tästä ihanasta tiramisusta, mikä oli allekirjoittaneen ja parin muun Seireenin kontribuutio illan onnistumisella ja voi äiti, siitä tuli niiiiiin hyvää...vaikka itse sanonkin. :) Iltaan kuului viel myös kaikkia muita happeningejä, ja kyllä siellä tehtiin kaikkee muutakin kun syötiin. Näihin mun kuvavalintoihin saattoi vaikuttaa se, että vatsa kurnii ihan tajuttomasti ja kipasen ihan just kun vaan saan tän valmiiks jääkaapille!!!

Mut ilta oli onnistunut, kiitos kaikille mukana olleille! <3

Mun aivotoiminta lopettaa kohta toimintansa, enkä pysty enää muuta ajatteleen kun tota tiramisua, niin taitaa olla mun aika lopettaa tämä puheripuli.

Mut täällä näkyy ja kuuluu myöhemminkin!
Keep posted!

-elina, tj'07

Friday, January 26, 2007

Heipä hei arvon Seireenit!

Tervehdys kaikille näin puheenjohtajattaeren ominaisuudessa, julistan Seireenikauden 07 avatuksi :)

Näin alkuun haluaisin tähdentää, että kaikki uudet ja vanhat ovat enemmän kuin tervetulleita meidän kokouksiin ideoimaan tai komppaamaan. Ei ole mitään oikeaa aikaa tulla ekaa kertaa mukaan, kaikki käy! Lupaamme toivottaa tulijat tervetulleeksi, ja kertoa missä mennään, niin että uudetkin pääsevät mukaan. Katsokaa, meidän kokouksissa on näin kivaa!

Julia iloissaan vuosikokouksessa (Joulu 06)
Seireenitoiminta on monessa mielessä ihan parasta (luonnollisesti, koska se on aina tekijöidensä näköistä), ja mielestäni yksi ehdottoman ylevä aate on pyrkimys edistää meidän naiskylterien verkostoitumista. Mitä verkostoituminen on? No ainakin sitä, että tutustutaan toisiimme, jotta voimme jatkossa toimia yhdessä ja olla toisillemme iloksi ja kenties jopa hyödyksi.
Siispä tänä vuonna ollaankin järjestämässä pari kertaa lukukaudessa hengailuiltoja, joissa ideana on kokoontuminen hyvässä seurassa, ilman sen kummempaa agendaa. Eka hengailuilta on maanantaina 12. Helmikuuta klo 20 Saunaillan muodossa. Mä ainakin aion ihan oikeasti mennä saunaan, joten pyyhe käsilaukkuun muillekin halukkaille! Seuraavalla kerralla voidaan tehdä jotain muuta, onko ideoita?
Seireenilaulun laulantaa pikkujouluissa (Joulu 05)

Tää kuva nyt vaan oli kiva, siksi laitoin, plus että "Kuvat on kuitenki ihmisten mielestä maailman mielenkiintosin asia." -Minna Martikainen

Lassi Mursumessujen Seireenirastilla, Salla valvoo (Syys 06)

Kiitokset Minnalle Seireeniblogin perustamisesta! Ottakaa ihmeessä osaa ja "kommentoikaa", niin siistiä että moni on jo niin tehnytkin! Olisi kyllä valtavan hauskaa nähdä, kuka milloinkin kirjoittaa, eli jos vaan uskallus riittää, niin laittakaa nimenne "kommentin" päätteeksi!

Nähdään pian!
Terveisin Johanna, puheenjohtajatar 07

Wednesday, January 24, 2007

Blast from the Past

Katsokaa mitä löysin! Pari kuvaa Seireenien ekasta ikinä infoillasta syksyllä 2005. KY:n saunalla oli silloin ehkä vajaa puolet viime infoillan osallistujaähkystä, mutta me oltiin ihan fileissä, kun oltiin pelätty, ettei kukaan tuu. Mutta tietenkin porukkaa tuli, ei Seireenien laulua voi vastustaa...

Kolmantena vasemmalta Johanna, nykyinen puheenjohtajatar. Täysin tietämättömänä tulevaisuudesta hän saapui paikalle.

Ensimmäisenä oikealta yksi pelokas Riku, vuoden 2006 Odysseus. Täysin tietämättömänä tulevaisuudesta hän saapui paikalle.

On muuten kivaa huomata, että tasa-arvoasiat puhuttavat KY:n foorumeilla muitakin tahoja kuin Seireenejä. Oli myös mukavaa lukea, että StratMarkin järjestäjät olivat aidosti pohtineet tasa-arvonäkökulmaa seminaaria valmistellessaan. Tällainen aina muistuttaa siitä, että nämä asiat ovat oikeasti vakavia ja tärkeää pitää mielessä.

No niin, siinä oli tämän päivän tarina. Alkuun kevennys ja loppuun tärkeä opetus. Ensi kertaan, tytöt ja pojat! Ja siihen asti - Kaikki mukaan! - On mulla muodot seireenin, daa dirlan dirlan daa...

-minna taas

Monday, January 22, 2007

Seireenit on täällä...

...eli Internetissä. Tänään kokouksessa päätettiin pistää kertaheitolla pistää kerhon viestintä uusiksi ja alkaa kertoa kuulumisia ja suunnitelmia blogimuodossa. On se vaan hienoa tämä nykyaika. Kokousväkeä lainaten: "Hip-hip-huraa!" Tiedottaminen jatkuu tietenkin myös Punakulmassa, mutta tänne pistetään tekstin lisäksi kuvaa. Ja enemmän tekstiä.

Vuosi 2007 pyörähti tänään Seireenien kohdalla virallisesti käyntiin, kun uusi johtoryhmä kokousti ensimmäisen kerran. Kokouksessa oli paikalla kiitettävästi myös muita seireenejä. Uskaltautuipa paikalle myös KY:n hallituksen sopo-mies Pekka. Suunniteltiin bloggaamisen lisäksi keväälle monia tapahtumia, tässä joitain alustavia tapahtuma-aikoja. Virallinen pöytäkirja tulee myöhemmin listille.
  • 7.2. 16-18 Seuraava kokous Johto Caféssa. Kaikki, jotka haluavat Seireeni-paidan, voivat toimittaa tänne vapaavalintaisen mustan (T-)paidan.
  • 12.2. klo 20 (mahdollisesti vähän aikaisemmin) Hengaillaan ja katsotaan yhdessä Täydelliset naiset. Paikkana KY:n Sauna. Nyyttärit ja OPM.
  • Naistenpäivä KY:llä näillä näkymin 13.3. päiväsaikaan 12-16. Ohjelmistossa kauneutta ja terveyttä tuote-esittelyiden, tietoiskujen ja kaunistautumisen sekä rentoutumisen muodossa. Aikaisemmin tilaisuudessa on katseltu Sinkkuelämää. Tänä vuonna järjestämme lähempänä tapahtumaa äänestyksen TV-ohjelmasta täällä blogissa. (Interaktiivisuutta - jihuu!)
  • Seminaari mahdollisesti teemalla "Naisten uravalintoja" mahdollisesti 18.4. mahdollisesti KY:llä. Työstetään ja informoidaan kun tiedetään varmemmin. Ideoita on kyllä paljon.

Sivuhuomautuksena: Speksi hankaloittaa asioita niiiin paljon. Speksiläisille ei käy helmi-maaliskuussa juuri mitkään arki-illat ja ei-speksiläiset ei jaksa speksiläppää. Noh, ehkä se on sen arvoista. Kyllä se on :)

Pistetään tänne muuten mahdollisimman pian kuvia menneistä tapahtumista. Esim. 2006 pikkujouluista, että pääsette kaikki tarkastamaan, mitä siellä tulikaan tehtyä. Ehkä pistetään myös 2005 pikkujouluista - ei sitä koskaan tiedä! Jätän teidät jännittämään - diu diu diu diu (=Tappajahai-jännitysmusiikkia)...

Hyvää yötä kaikki, palaan Oz:n pariin.

Minna, viestintäjohtajatar